Haukilahden lukiossa tehokkaalle tutor-toiminnalle on jo kahdeksan vuoden vahva perinne. Vuosittain tutoreiksi valitaan enintään kahdeksan 1. vuoden opiskelijaa keväällä huhtikuussa.
Monipuolinen ja vaativa tutor-koulutus aloitetaan toukokuussa ja sitä jatketaan uuden lukuvuoden alussa. Koulutukseen kuuluu sosiaalisten taitojen omaksumista ja kehittämistä, sosiaalipsykologiaa, ryhmädynamiikkaa, mielikuva-, keskittymis-, ja esiintymisharjoituksia sekä oppituntien pitämisharjoituksia ja ilmaisutaitoa. Lisäksi tutorit opettelevat kaikki Haukilahden lukioon liittyvät käytännön asiat, jotta he voivat ohjata uusia 1. vuoden opiskelijoita mahdollisimman tehokkaasti.
Tutoreiden tehtävinä ovat koulutukseen osallistumisen lisäksi mm. uusien 1. vuoden opiskelijoiden vastaanottaminen ja henkilökohtaisten kurssivalintojen tekeminen kesä- kuussa, osallistuminen opettajien suunnittelupäivään uuden lukuvuoden alkaessa, vanhempainiltoihin osallistuminen, 1. vuoden opiskelijoille järjestettävien juhlien ja tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen, Haukilahden lukion esittelytehtävät Espoon koulutusmessuilla, lukio-opiskelusta informoiminen yläkoulujen oppilaille sekä osallistuminen uusien tutoreiden valintaan ja kouluttamiseen.
Vanhojen tutorien toiminta ja koulutus päättyy 2. opintovuoden huhti-toukokuussa tehtävään koulutusristeilyyn Tukholmaan, jonka kustannuksista huolehtii kiitettävästi koulun ja lukion kannatusyhdistys.
Tutor-toiminnasta opiskelija saa yhden kurssin ja erillisen todistuksen.
Matilda Castren
Katariina Hollström
Vera Hyvämäki
Jaakko Kaijala
Jenna Kukkonen
Aino Lindström
Susa Liusvaara
Anni Vuola
Pinja Wahlstèn
Tutoreiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@espoo.opit.fi