Kaikkein tärkein lukio-opiskelun käyttövoima olet sinä itse, opiskelija. Opettajan työ on neuvoa ja ohjata sinua, mutta vain sinä voit harjoitella ja painaa asiat muistiisi. Onnistuminen opinnoissa vaatii taipumusten lisäksi sitkeyttä, suunnitelmallisuutta ja monesti paljonkin työtä. Se voi tuntua ajoittain raskaalta, ei millään ehtisi ja jaksaisi tehdä kaikkea kunnolla.
Hyvät opiskelutavat saavat opinnot sujumaan ja auttavat vähentämään liiallista stressiä. Seuraavista menetelmistä on monille hyötyä:
Päätös pyrkiä lukioon on vapaaehtoinen. Luokaton lukio on koulumuotona paljon vapaampi kuin ne koulut, joita ole aikaisemmin käynyt. Täällä sinä saat, mutta sinun myös täytyy päättää monista asioista itse. Tämä edellyttää aikaisempaa suurempaa vastuuta omista opinnoista.
Vapauden vastakohtana ovat ne säännöt ja määräykset, joilla varmistetaan ison opiskelijajoukon asioiden hoitumista ja heidän tasaveroista kohteluaan. Osa säännöistä on tarpeen suoritettujen tutkintojen lainvoimaisuuden turvaamiseksi. Esimerkiksi poissaolojen suhteen lukiossa ei ole juurikaan joustoa.